*

Nuoren vihaisen miehen mietteitä

Polyamoria islamisaatiota, kissat koiria

Persulasta kajahtaa. Tällä kertaa liikkeellä nuorisojärjestö, jolta onkin totuttu odottamaan mitä ihmeellisimpiä aivopieruja. PS-nuorten mielestä vihreiden nuorten toive moniavioisuuden sallimisesta on osa laajempaa Euroopan islamisaatiopyrkimystä.

Ja tottahan se on. Itse elän suhteessa kolmen miehen kanssa, ja olen tunnetusti piinkova muslimi ja islamisti. Eikun hetkinen, mites se nyt meni? Voisko vaikka olla niin, että monoteistiset aavikkouskonnot eivät hyväksyisi transsukupuolista homoseksualistia minkäänlaisessa suhdetilanteessa, ja että monisuhteisella elämäntavallani ei olekaan minkään valtakunnan tekemistä minkään uskonnon kanssa, missään? No ei tietenkään, koska islamisaatio.

Persunuorten väittämä on täyttä puppua jo ihan senkin takia, ettei ole olemassa mitään islamisaatiota. Islamisaation uhka on uusi juutalaisuus, jolla äärioikeisto koittaa saada kansan yhdistymään ulkopuolista kuviteltua vihollista vastaan. Kansallismielisyyttä on helppo ohjata ja kontrolloida.

Jos nyt kuitenkin leikitään hetken aikaa, että on olemassa joku helvetin islamisaatiosalaliitto - miten ihmeessä moniavioisuuden salliminen edistäisi sitä mitenkään? Vihreiden nuorten ja vastaavien tahojen ajama avioliittolainsäädäntö on paitsi lukumääräneutraali, myös sukupuolineutraali, ja sallii moniavioisuuden koko kirjon kaikessa kauneudessaan ja kauheudessaan. Vaikea uskoa, että islamistiset partafundikset olisivat tällaisista suunnitelmista millään tavalla innoissaan.

Islamisaatiopelkoon kuuluu uskonnollisen kontrollin pelko. Kuitenkin persunuoret itse haluavat uskonnollista kontrollia harjoitettavan vastustaessaan sukupuolineutraalia avioliittolakia. Törkeää tekopyhyyttä, sanon minä! Tätä perustellaan "suomalaisella arvomaailmalla". Minä kuitenkin olen suomalainen, eikä minun arvomaailmaani todellakaan kuulu seksuaalivähemmistöjen syrjintä. Minun arvomaailmaani ei kuulu myöskään kansallismielisyys eikä persunuorten rakastaman "yhtenäiskulttuurin" käsitteen viljely kuin se olisi haluttava ja tavoiteltava asia. Sanoudun jyrkästi irti perussuomalaisista arvoista. Haluan pohjoismaiset, modernit arvot.

Uutisen kommenttiosiossa vilisee nokkelia kommentteja siitä, kuinka moniavioisuutta "ei tarvita Suomeen" tai kuinka moniavioisuuden salliminen johtaisi naisten sortoon, pakotukseen ja tasa-arvon heikentymiseen. Valistuneimmat toteavat, että saahan sitä keskenään elää miten tahtoo, muttei sille mitään laillista asemaa tarvita. Laillisten moniliittojen puute ei tosiaankaan estä ihmisiä elämästä monisuhteissa - käytännön moniavioisuutta meillä jo on, tarvittiin sitä tai ei. Naisten sorto uskonnollisin syin ei myöskään vaadi lainvoimaista avioliittoa - itseasiassa suomalainen avioliittolainsäädäntö ei mahdollista mitään sellaista uutta sorron muotoa, joka ei olisi mahdollinen avioliiton ulkopuolellakin. Päin vastoin, avioliittolaki on muovattu nimenomaan turvaamaan puolisoiden oikeudet esimerkiksi erotilanteissa. Näitä oikeuksia ei epävirallisessa moniliitossa ole muilla kuin kahdella osapuolella. Jos siis oikeasti halutaan parantaa uskonnollisen moniavioisuuden vaikutuspiirissä elävien naisten asemaa, olisi laillinen moniavioisuus mahdollistettava viipymättä!

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (21 kommenttia)

Jyri Terttu

Blogiin en ota kantaa hienotunteisuussyistä mutta tuo lehti on hauska.

Kaisa Jalis

"Persunuorten väittämä on täyttä puppua jo ihan senkin takia, ettei ole olemassa mitään islamisaatiota. Islamisaation uhka on uusi juutalaisuus, jolla äärioikeisto koittaa saada kansan yhdistymään ulkopuolista kuviteltua vihollista vastaan."

Etkö lue uutisia? Muutamia pommiuhkia siellä sun täällä, harva se päivä? Oletko matkustanut Euroopassa 20 vuoteen? Silloin oli jo 80% muslimilähiöitä, jossa minutkin yritettiin raiskata.

Oletko kuullut, kuinka Englannissa on shariatuomioistuimia ja vaaditaan itsenäisiä muslimialueita, joissa noudatetaan shariaa?

Muslimit ja muut afrikkalaiset raiskaavat suomineitoja - miksi en voi enää kulkea ravintolasta yksin rauhassa kotiin, kuten nuorena voin? Väkivallalla pakottamista sekin on - islam sallii toisuskoisten raiskaukset. Kaavut päälle kaikille = islamisaatiota.

Islamia kouluihin. Kohtapuolin sianliha pois, joulujuhla pois, Suvivirsi pois, kun se loukkaa muslimeja. Buddhalaiset eivät vaadi tällaista erikoiskohtelua. Muslimit ovat niin röyhkeitä tulleessaan vieraaseen maahan, joka ei ole heidän KOTImaansa, kuten se on minulle, vaatimaan asioita, joita eivät saisi edes omassa kotimaassaan. Hehän ovat islamin mukaan 'parempaa väkeä'. Muut palavat helvetissä. Heillä on oikeus.

Trine Mals

Ja tässä vaiheessa jokainen mokuttaja pistää silmät kiinni, sormet korviin ja lällättää: en kuule mitään, en näe mitään, monikulttuuri on rikkaus, rikkaus, rikkaus, rakkaus, rikkaus

Oikeesti, ei noille toinna alkaa mitään selittämään. Ei toinna laittaa linkkejä, ei toinna perustella, ei ei ei. Ittee vaan rupee v*tuttamaan jos yrittää puhua järkeä ja toinen on ku shakkia pelaava pulu...

tapio oksanen

Kaisa

Mihin sinä oikein löit pääsi?

Taha Islam

"islam sallii toisuskoisten raiskaukset"

Just joo.

Taha Islam

"Islam sallii kaikenuskoisten raiskaukset..."

Laitanpa viestin ylläpidolle sinustakin.

Käyttäjän bisi59 kuva
Dennis Holm

En näe mitään juriidista ongelmaa polyamorisen/polygamisen ja sukupuolineuraalin avioliiton kanssa. Vaatii vain vähn fiksuutta lainsäätäjältä.

Sanoudun irti kristinuskosta, abrahamin uskosta, íslaminuskosta, hinduismista ja kaikista muista n 7000sta uskonnosta.

Minun maailmankuvassani ei ole yliluonnollisia, maailmankaikkeuksia luovia, omnipotentteja entiteettejä. Ei myöskään keijukaisa, maahisia tms taruolentoja.

En kaipaa elämääni kenenkään sääntöjä, jotka pohjautuvat aavikko- ja paimentolaisheimojen tarustoihin.

Jokainen saa toki ottaa omaan elämäänsä niin paljon tai vähän jumalallisia moraalisäänöjä kuin itse itselleen haluaa. Mutta kukaan ei saa pakottaa näitä toisille.

On tahoja ja järjestöjä, siis ihmisiä, jotka ajavat yhteiskuntaamme erillislainsäädäntöä ryhmillensä, kuten ositainen sharia-lakien hyväksyminen (kuten Kimmo "Sharia" Sasi ehdotti). Tätä minä vastustan voimakkaasti!

Lain pitää ehdottomasti olla kaikille sama!

Minulle riittää säännöksi: Ole toisia kohtaan, kuten toivot toisten olevan itseäsi kohtaan. (Ja ennenkuin joku krstitty omii tämän omaan uskoonsa, sanno että tämä esiintyy läse kaikissa esikristillisissä uskonnoissa ja kulttuureissa.)

Käyttäjän kalevikamarainen kuva
Kalevi Kämäräinen

Kyllähän meillä jo on ”sharia-lain” soveltajia kuten vaikkapa Liiketapalautakunta.

http://www.keskuskauppakamari.fi/Tietoa-meista/Toi...

Sasi ei ehdottanut islamilaisen oikeuden soveltamista, jos se on Suomen lakien vastaista.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010112612771042_u...

Terveisin Kalevi Kämäräinen

Käyttäjän kalevikamarainen kuva
Kalevi Kämäräinen

Kommentti Sade Kondelinille 22.7.2011 13:34

Minä en näe syytä, miksi epäviralliset eli avopuolisot eivät voisi tehdä keskenään sopimuksia ja sisältökin on nähdäkseni vapaa. Itse asiassa uusi lainsäädäntökin vahvistaa tämän seikan.

http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2011/20110026

Lakimiehen käyttäminen sopimuksenteossa on kuitenkin kyllä suositeltavaa, koska riitely tulee yleensä aina kalliimmaksi kuin asioiden hoitaminen sopimusteitse (etukäteen).

Terveisin Kalevi Kämäräinen

Käyttäjän sadek kuva
Sade Kondelin

Avoliittolainsäädäntö ei päde, jos toinen osapuolista on ennestään naimisissa jonkun toisen kanssa, ja vaikka avoliittolaista tehtiinkin vahingossa kirjaimen mukaan lukumääräneutraali, en usko, että sitä tulkitaan niin oikeudessa.

Testamentteja toki voi tehdä, mutta erotilanteessa ne eivät paljon lämmitä. Asunto-osakeyhtiö on mahdollinen, jos omistetaan yhdessä asunto tai talo. Lisäksi erilaisilla yhdistyskikkailuilla voidaan järjestää yhteisen omaisuuden jako erotilanteessa, mutta sekin menee aika hankalaksi. Ja ennen kaikkea tää kaikki kikkailun tarve arvottaa polysuhteet monosuhteita alemmas.

Käyttäjän kalevikamarainen kuva
Kalevi Kämäräinen

Tulipas luettua hiukan huolimattomasti tuo alkuasetelma. Mutta kenties monimutkaiset lähtökohdat eivät muuta sitä, että Suomessa on perusperiaatteena sopimusvapaus.

Terveisin Kalevi Kämäräinen

Jouni Haimi

Kandolin
"Minusta se ei ole ylellisyyttä vaan sivistysvaltion mitta. Suomi ei ole sivistysvaltio. Olen itse siitä onnellisessa asemassa, että minulla ei ole mitään hävittävää, mutta suurin osa polyamorisissa suhteissa elävistä ja etenkin transsukupuolisista joutuu sosiaalisen hylkäämisen, työpaikan menetyksen pelon tai väkivallan uhan takia elämään enemmän tai vähemmän kaapissa"

Ja tulevat elämään tuossa pelossa lainmuutoksesta huolimatta koska mitä tuo laki mahtaa ihmisten asenteisiin?

Käyttäjän sadek kuva
Sade Kondelin

"Ja tulevat elämään tuossa pelossa lainmuutoksesta huolimatta koska mitä tuo laki mahtaa ihmisten asenteisiin?"

Ei mitään. Mikään lainmuutos ei voi olla ainoa autuaaksitekevä asia. Lainaamasi teksti ei kuitenkaan liittynyt mihinkään lainmuutoksiin millään tavalla.

Shemu P

Hyvä kirjoitus. Simon Elo on Perussuomalaisten Oinosta mukaellen ottanut ilmeisesti liikaa aurinkoa.

Käyttäjän Veli kuva
Veli Karimies

"Jos nyt kuitenkin leikitään hetken aikaa, että on olemassa joku helvetin islamisaatiosalaliitto - miten ihmeessä moniavioisuuden salliminen edistäisi sitä mitenkään? Vihreiden nuorten ja vastaavien tahojen ajama avioliittolainsäädäntö on paitsi lukumääräneutraali, myös sukupuolineutraali, ja sallii moniavioisuuden koko kirjon kaikessa kauneudessaan ja kauheudessaan. Vaikea uskoa, että islamistiset partafundikset olisivat tällaisista suunnitelmista millään tavalla innoissaan."

Esimerkiksi siten, että nyt kun ydinperhe on määritelty äitiin, isään ja lapsiin niin moniavioisessa tilanteessa siinä olisi mukana ne 10 vaimoa ja 50 kakaraa. Tällöin esimerkiksi muslimien perheenyhdistämisissä nämä kaikki lennätettäisiin suomalaisten kustantamina maahamme, kun nyt lennätämme suomalaisten kustantamina vain sen lain määrittelemän ydinperheen.

Taha Islam

"Esimerkiksi siten, että nyt kun ydinperhe on määritelty äitiin, isään ja lapsiin niin moniavioisessa tilanteessa siinä olisi mukana ne 10 vaimoa ja 50 kakaraa. Tällöin esimerkiksi muslimien perheenyhdistämisissä nämä kaikki lennätettäisiin suomalaisten kustantamina maahamme, kun nyt lennätämme suomalaisten kustantamina vain sen lain määrittelemän ydinperheen."

Lisääntyykö turvapaikkaa tarvitsevien ihmisten määrä siksi, että jollain on kymmenen vaimoa?

Käyttäjän Veli kuva
Veli Karimies

Olipa typerä kysymys. Ensinnäkin sekoitat keskenään turvapaikkaa tarvitsevat ja turvapaikkaa hakevat. Kaikki turvapaikkaa hakevat eivät sitä tarvitse. Toiseksikin se on epäoleennaista. Turvapaikkaa hakevien määrä pysyisi todennäköisesti suhteellisen samana, niin kuin perheenyhdistämisiäkin hakevien, mutta se mikä yhtälössä muuttuisi olisi yhdistettävien perheiden koko.

Ei tarvitse olla nero ymmärtääkseen mitä tämä tarkoittaisi, mutta näköjään tarvitsee olla älykkäämpi kuin Taha Islam.

turunen (nimimerkki)

Lisää tällaista.

Suosittelen muitakin vasemmistoliittolaisia tulemaan rohkeasti ulos komerosta. Jos moniavioisuus ja islam on ihanaa, niin huutakaa "jees". Kansa vetelee sitten ne kuuluisat johtopäätökset vaaliuurnilla.

Arhinmäen kausi on alkanut niin lupaavasti, että jarrua ei suinkaan kannata painaa. Kaasu pohjaan, toverit! Moni on vielä kyydissä ja seinä antaa ehkä periksi.

Käyttäjän joonasdasilva kuva
Joonas da Silva

"jos omistetaan yhdessä asunto tai talo. Lisäksi erilaisilla yhdistyskikkailuilla voidaan järjestää yhteisen omaisuuden jako erotilanteessa, mutta sekin menee aika hankalaksi. Ja ennen kaikkea tää kaikki kikkailun tarve arvottaa polysuhteet monosuhteita alemmas"

Ootko sitä mieltä, et polyliitoissa pitäis saada kaikki samat taloudelliset edut ku perinteisessä avioliitossa? Ts. perintöjä ja lahjoja voi antaa pienemmäl veroprosentilla puolisolle/puolisoille yms. Sehän olis täysin kestämätöntä ja johtais siihen, et veroja kierrettäis menemällä "naimisiin" kaikkien niiden tyyppien kanssa, joiden kanssa haluaa siirrellä rahaa mahollisimman pienellä verotuksella. Pitäiskö myös ääretön määrä "puolisoita" saada automaattisesti tuoda maahan? jne...

Noi on oikeestaan ainoot oleelliset kysymykset koko sopassa. Jengin pitäis saada elää ihan millasis suhteissa huvittaa, mut esim. verotukselliset etuoikeudet, puolisoiden maahantuonti yms on pakko rajata lainsäädännössä jollain tavalla.

Heikki Knookala

sotaa pukkaa,ja pyhää sellaista?

Toimituksen poiminnat